Masennus ja muut mielenterveysongelmat

Masennuksesta on tullut maassamme kansantauti. Yli 300 000 suomalaista käyttää masennuslääkkeitä, ja mielenterveyshäiriöistä yhteiskunnalle aiheutuvat kustannukset ovat tulonsiirtoineen noin 2,9 miljardia euroa vuosittain.

Omega-3-rasvahapoilla on kriittinen rooli keskushermoston kehittymisessä ja toiminnassa. Tutkimusnäyttö omega-3-rasvahappojen (EPA, DHA) ja vakavan masennuksen välisestä yhteydestä lisääntyy koko ajan. Epidemiologisten, kokeellisten ja kliinisten todisteiden valossa näyttää siltä, että ravinnosta saatavat rasvat vaikuttavat yhdessä muiden ravitsemukseen liittyvien tekijöiden kanssa masennusalttiuteen ja masennuksen laatuun. Aihepiiriä tutkitaan kiivaasti, ja uusia tuloksia saadaan nopealla tahdilla (Logan 2004).

Epidemiologisissa ja kliinisissä poikkileikkaustutkimuksissa saatiin 1990-luvulla toistuvasti viitteitä siitä, että juuri omega-3-rasvahappojen pieni pitoisuus seerumin kolesteroliestereissä tai omega-3- ja omega-6-rasvahappojen liian pieni suhde punasolujen fosfolipideissä olisi yhteydessä depressioon. Myös omega-3-rasvahappojen vähäisen saannin ravinnosta on todettu liittyvän masentuneisuuteen (Tanskanen ym. 2000), ja tuoreessa kansainvälisessä vertailussa havaittiin vahva negatiivinen korrelaatio merikalan kulutuksen ja kaksisuuntaisten häiriöiden esiintyvyyden välillä (Noaghiul ja Hibbeln 2003).

Kirjallisuudesta löytyy lukuisia aiheeseen liittyviä tapauskuvauksia, joista vanhimmat ovat yli 20 vuoden takaa. Näissä ensimmäisissä raportoidaan pellavansiemenöljyn – tunnetusti hyvin runsaasti ALAa sisältävän – helpottaneen mm. kaksisuuntaiseen masennukseen ja julkisten paikkojen pelkoon liittyviä oireita useilla eri annostasoilla (Rudin 1981).

Masennuspotilaiden [solukalvot ovat jäykistyneet] solukalvojen tiedetään poikkeavan normaalista (Mendels ja Frazer 1974), ja omega-3-hoidon on havaittu korjaavan tilannetta (Edwards ym. 1998). Nyky-yhteiskunnassa ravitsemustekijöiden osuutta masennuksessa aliarvioidaan (Horrobin 2002a). Monissa tutkimuksissa on havaittu, että masennuspotilaiden veren omega-3-pitoisuus on normaalia alhaisempi (Adams ym. 1996, Peet ym. 1998, Maes ym. 1999, Tiemeier ym. 2003). Myös rasvakudoksesta mitatun ALAn määrällä oli negatiivinen yhteys masennuksen esiintymiseen ikääntyneillä kreetalaismiehillä (Mamalakis ym. 2004). Niukan ALAn saannin ja masennuksen yhteys todettiin myös japanilaispotilailla (n=771), joilla oli juuri diagnosoitu keuhkosyöpä (Suzuki ym. 2004).

Sydän- ja verisuonisairauksien ja masennuksen esiintymisessä on havaittu tietynasteista päällekkäisyyttä, ja yhdistävänä uhkatekijänä nähdään heikentynyt omega-3 status. Akuuttia sepelvaltimotautia sairastavien masennuspotilaiden plasmasta onkin mitattu merkitsevästi normaalia alhaisemmat määrät omega-3-rasvahappoja, eritoten DHAa (Frasure-Smith ym. 2004). Sydän- ja verisuonitautien yhtenä riskitekijänä tunnetun homokysteiinin kohonneen pitoisuuden on puolestaan todettu olevan yhteydessä omega-6-rasvahappojen runsaaseen saantiin länsimaisessa ruokavaliossa (Assies ym. 2004).

Monelle masennuspotilaalle yleisesti käytettävät lääkehoidot eivät tuo toivottavaa tulosta (Kornstein & Schneider 2001). Tutkimusyhteisö on tässä kohden ollut erityisen kiinnostunut omega-3 rasvahappojen roolista, ja EPAn teho masennuksen hoidossa vaikuttaakin lupaavalta (Horrobin 2002b).

Eräässä tutkimuksessa annettiin etyyli-EPAa 1, 2 ja 4 gramman päiväannoksina pitkäaikaisesta masennuksesta kärsiville potilaille, joiden oireet eivät helpottuneet sinänsä riittäväksi todennetulla lääkehoidolla. Mielenkiintoista kyllä, “vähemmän osoittautui enemmäksi”. Paras hoitovaste saatiin 1 g E-EPAa päivittäin nauttivien koeryhmässä. Tämä annos vähensi tehokkaimmin potilaiden masennusta, ahdistuneisuutta, univaikeuksia, uupumusta, seksuaalista haluttomuutta sekä itsetuhoisia ajatuksia (Peet & Horrobin 2002).

Useimmissa tutkimuksissa EPA:n ja lumelääkkeen ero on ollut merkitsevä erittäin pienistä ryhmistä (< 20) huolimatta, joten vaikutus masennusoireisiin on ollut erittäin voimakas. Tutkimuksiin osallistuneet ovat olleet pääosin naisia, joten miehiä koskevia yleistyksiä on mahdoton esittää. Tutkimusraporteissa myös miesten kerrotaan kuitenkin hyötyneen omega-3-lisähoidosta (Peet ja Horrobin 2002). Näyttää alustavasti siltä, että ainakin puhtaasta EPAsta ja mahdollisesti EPAn ja DHAn yhdistelmästä voisi olla lisähyötyä lääkehoitoa saaville masennuspotilaille.

Riittääkö elimistöissä EPAa?

Alfalinoleenihapon muuntautumista EPAksi voivat vaikeuttaa monenlaiset seikat, kuten ikääntyminen, sairaudet, stressi sekä omega-6-rasvahappojen liiallinen saanti (Bourre 2004). Ottaen huomioon tavallisimpien runsaasti käytettyjen kasviöljyjen omega-6-rasvahappojen suuren määrän suhteessa omega-3-happoihin on täysin mahdollista, että omega-3-rasvahappojen riittämättömästä saannista koituu joillekin yksilöille neuropsykiatrisia seurauksia.

Tulisiko masennuspotilaita hoitavan lääkärin suositella omega-3-rasvahappoja potilailleen?, kysyy Antti Tanskanen artikkelissaan ja vastaa: ”Tutkimustiedon valossa niistä ei vaikuttaisi olevan haittaakaan ja etenkin lääkehoidossa olevien naispotilaiden mielialan kohentuminen näyttäisi niiden avulla jonkin verran tehostuvan. Mahdollisesti E-EPA:ta voitaisiin siis käyttää masennuslääkityksen lisänä”. Samansuuntaisesta vaikutuksesta on olemassa alustavaa näyttöä myös bipolaarimasennuksen hoidossa.

Entäs DHA sitten?

Sillä saattaa olla yhteys synnytyksen jälkeisen masennuksen kehittymiseen. Raskauden aikana välttämättömiä rasvahappoja siirtyy äidistä sikiöön jopa 2,2 g/pv (Bourre ym. 2004). Jos elimistön DHA-taso normalisoituu synnytyksen jälkeen hyvin hitaasti, naisen riski masentua kohoaa (Otto ym. 2003).

Viitteet

Adams PB, Lawson S, Sanigorski A, Sinclair AJ. 1996. Arachidonic acid to eicosapentaenoic acid ratio in blood correlates positively with clinical symptoms of depression. Lipids 31(Suppl): S157-S161.

Assies, J., Lok, A., Bockting, C.L., Weverling, G.J., Lieverse, R., Visser, I., Abeling, N.G., Duran, M. & Schene, A.H. 2004. Fatty acids and homocysteine levels in patients with recurrent depression: an explorative pilot study. Prostaglandins Leukot Essent Fatty Acids 70: 349-356.

Bourre, J.M. 2004. Roles of unsaturated fatty acids (especially omega-3 fatty acids) in the brain at various ages and during ageing. J Nutr Health Aging 8: 163-174.

Edwards R, Peet M, Shay J, and Horrobin D. 1998. Omega-3 polyunsaturated fatty acid levels in the diet and in red blood cell membranes of depressed patients. J Affect Disord 48(2-3): 149-55.

Frasure-Smith N, Lesperance F, Julien P. 2004. Major depression is associated with lower omega-3 fatty acid levels in patients with recent acute coronary syndromes. Biol Psychiatry 55: 891-896.

Horrobin DF. 2002a. Food, micronutrients, and psychiatry. Int Psychogeriatr 14: 331-334.

Horrobin DF. 2002b. A new category of psychotropic drugs: neuroactive lipids as exemplified by ethyl eicosapentaenoate (E-E). Prog Drug Res, 59: 171-199.

Kornstein SG, Schneider RK. 2001. Clinical features of treatmentresistant depression. J Clin Psychiatry 62: 18-25.

Logan, A.C. 2004. Omega-3 fatty acids and major depression: A primer for the mental health professional. Review. Lipids in Health and Disease 3: 25.

Maes M, Christophe A, Delanghe J, Altamura C, Neels H, Meltzer HY. 1999. Lowered omega3 polyunsaturated fatty acids in serum phospholipids and cholesteryl esters of depressed patients. Psychiatry Res 85: 275-291.

Mamalakis G, Kiriakakis M, Tsibinos G, Kafatos A. 2004. Depression and adipose polyunsaturated fatty acids in the survivors of the Seven Countries Study population of Crete. Prostaglandins Leukot Essent Fatty Acids 70: 495-501.

Mendels J and Frazer A. 1974. Alterations in Cell Membrane Activity in Depression. American Journal of Psychiatry 131: 1240-1246.

Noaghiul, S. & Hibbeln, J.R. 2003. Cross-national comparisons of seafood consumption and rates of bipolar disorders. Am J Psychiatry 160:2222-7.

Otto, S.J., de Groot, R.H. & Hornstra, G. 2003. Increased risk of postpartum depressive symptoms is associated with slower normalization after pregnancy of the functional docosahexaenoic acid status. Prostaglandins Leukot Essent Fatty Acids 69: 237-243.

Peet, M. & Horrobin, D. 2002. A dose-ranging study of the effects of ethyl-eicosapentaenoate in patients with ongoing depression despite apparently adequate treatment with standard drugs.Arch Gen Psychiatry 59:913-919.

Peet M, Murphy B, Shay J, Horrobin D. 1998. Depletion of omega-3 fatty acid levels in red blood cell membranes of depressive patients. Biol Psychiatry 43: 315-319.

Rudin DO. 1981. The major psychoses and neuroses as omega-3 essential fatty acid deficiency syndrome: substrate pellagra. Biol Psychiatry 16: 837-850.

Suzuki S, Akechi T, Kobayashi M, Taniguchi K, Goto K, Sasaki S, Tsugane S, Nishiwaki Y, Miyaoka H, Uchitomi Y. 2004. Daily omega-3 fatty acid intake and depression in Japanese patients with newly diagnosed lung cancer. Br J Cancer 90: 787-793.

Tanskanen A, Tuomilehto J, Viinamäki H. 2000. Cholesterol, depression and suicide. Br J Psychiatry 176: 398-399.

Tiemeier H, van Tuijl HR, Hofman A, Kiliaan AJ, Breteler MM. 2003. Plasma fatty acid composition and depression are associated in the elderly: the Rotterdam Study. Am J Clin Nutr 78: 40-46.